maanantai 4. heinäkuuta 2011

#22 - Miesten kävelykengät


Moi taas! Maanantain kunniaksi luovutukseen lähtevät nämä ruskeat keinonahkaiset miesten kävelykengät kokoa 46. Parempi puoliskoni sai nämä sukulaiseltaan vähän käytettyinä, ja siihen se käyttö sitten jäikin. Koko olisi kyllä vissiin ollut oikea, mutta tyyli meni vähän pieleen. Nämäkin ovat lojuneet kaapin pohjalla muutaman vuoden, joten eiköhän nyt ole aika lähteä.

Joku näppärä voisi heittää, ettei tätä luovutusta lasketa, koska teoriassa kengät ovat mieheni. No, ne ovat kuitenkin lojuneet MINUN vaatekomerossani kaikki nämä vuodet, muiden kirpparitavaroiden joukossa. Älkääkä olko huolissanne, eivät tavaravuoret vielä ole todellakaan päässeet pienenemään tarpeeksi, jotta pitäisi kaverin komerolle mennä.

Sivuhuomautuksena mainittakoon, että monet ovat kertoneet saaneensa kipinän omien kaappiensa ja komeroidensa raivaamiseen blogistani. Mahtavaa kuulla, että minulla on lukijoita, ja vielä mahtavampaa kuulla, että lukemanne on innostanut teitä! Itsehän en ole edelleenkään saanut edes yhtä kaappia raivattua valmiiksi, joten luovutettavat esineet on kaivettava esiin joka päivä yksi kerrallaan. Ehkä jonain päivänä saisin minäkin aikaiseksi sen, mihin innostamisesta minua kiitellään. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti